Suomessa Black Friday päivää vietetään pe 25.11.2022, mutta osalla verkkokaupoista ja liikkeistä tarjoukset jatkuvat kuitenkin koko viikon tai viikonlopun ajan. Kyseinen päivä on viimeisten vuosien aikana kasvattanut suosiotaan ja tänäkin vuonna päivältä odotetaan paljon huikeita tarjouksia. Useilla jouluostosten aloitus alkaa juuri Black Friday:sta, sillä liikkeet asettavat silloin tuotteilleen tuntuvia alennuksia. Kalliimpien joululahjaostosten kohdalla voi säästää jopa useiden kymmenien prosenttien verran.
Black Friday päivän pitkät perinteet
Suomessa kyseisen mustan perjantain tarjoukset olivat alkuun hyvin satunnaisia monissa liikkeissä. Joka vuosi päivä on kuitenkin kasvattanut suosiotaan ja nyt viimeisten vuosien aikana Black Friday näkyy marraskuun loppupuolella hyvin selkeästi. Liikkeet ja verkkokaupat aloittavat päivään valmistautumisen hyvissä ajoin ja nähtävissä on ollut, että useat tarjoukset jatkuvat koko viikonlopun ja jopa viikon ajan. Tällöin puhutaan Black Week viikosta. Päivä on etenkin tarjoushaukkojen suosiossa, koska marraskuun loppuun ajoittuvan viikon aikana voi useissa verkkokaupoissa ja liikkeissä tehdä kovilla alennusprosenteilla ostoksia.
Alkujaan alennuspäivä on rantautunut Suomeen Yhdysvalloista, missä kyseinen shoppailupäivä on ollut jo pitkään. Black Friday osuu aina Yhdysvaltain kiitospäivän jälkeiseen välipäivään, joka on marraskuun neljäs torstai. Tämän lisäksi viikonlopun jälkeinen maanantai on saanut nimen Cyper Monday, jolloin tarjoukset vielä jatkuvat.
Black Friday tarjoukset ovat laajentuneet
Alkuun tarjoukset pyörivät vaatteiden ja urheiluvälineiden ympärillä. Nykyään monet liikkeet ovat huomanneet, että Black Friday päivän ja koko viikon tarjoukset kannattaa ottaa käyttöön hyvin laajasti eri tuoteryhmissä. Päivä selvästi innostaa kuluttajat liikkeelle ja miksi ei, jos tarjoukset ovat houkuttelevia.
Tarjoukset ulottuvat muun muassa kodinkoneisiin, elektroniikkatuotteisiin, matkapuhelinliittymiin ja jopa matkatoimistojen tarjoamiin matkoihin. Voidaankin sanoa, että lähes jokainen verkkokauppa hyödyntää Black Friday päivän suosion.
Black Friday alennukset jopa 70 prosenttia
Alennusprosentit ovat huikeita ja Black Friday päivän tarjouksilla voi säästää paljon, jos alennusprosentit ovat kohdillaan. Ole kuitenkin tarkkana aletuotteiden kanssa, koska viime vuosina on ollut havaittavissa, että ennen alennuspäiviä tuotteiden hinnat saattavat ensin nousta lähelle alkuperäistä hintaa ja Black Friday päivänä hintoja lasketaan reippaasti, mikä saa alennusprosentit näyttämään suurilta.
Paras tapa selvittää, onko tarjoukset aidosti alhaisia, on vertailla tuotteiden hintoja jo hyvissä ajoin ennen alennuspäivää. Monella kuluttajalla on myös karkea arvio itsellään, mitä tuote maksaa normaalisti ja mikä on oikeasti houkuttele alennus kyseisestä tuotteesta. Liikkeillä on myös tapa asettaa niin sanottuja ”sisääsheittohintoja” tietyille tuotteille, jotta kuluttaja saadaan houkuteltua tekemään kauppaan lisää ostoksia.
Suosituksena on, että oli kyse sitten lainan, vakuutuksen tai muun tuotteen ostamisesta tai hankinnasta, kannattaa alkuun tehdä tuote – ja palveluvertailua. Nykyään hyvin monen eri tuotteen vertaileminen on helppoa, kun verkosta löytyy lähes kaikkien tuotteiden hinnat.
Black Friday ostoksiin vakuudetonta lainaa
Black Friday päivien aikana kohdalle voi tulla todella hyviä tarjouksia.
-Jos olet jo pidempään miettinyt uuden puhelimen hankintaa, voi Black Friday tarjouksista löytää hyvinkin edullisesti itselleen uuden matkapuhelimen.
-Jos puolisosi on haaveillut robotti-imurista, voit yllättää hänet jouluaattona hienolla imurilla, jonka olet löytänyt alennushinnalla.
-Lapsille Black Friday tarjouksilla löytyy lelut, kuulokkeet, urheiluvälineet sekä polkupyörät.
-Kaikkien tarjousten lisäksi huikeita tarjouksia voi löytyä myös matkoista, josta olette jo pidempään perheen kanssa haaveilleet.
Vaikka tarjoukset olisivat hyviä, ei välttämättä omat tulot anna myöden tarjouksien hyödyntämiseen. Ennen ostoksia voit kuitenkin ennakoida tilanteen ja hakea ennen alennuspäivää vakuudettoman kulutusluoton. Monella suomalaisella on käytössään kulutusluotto juuri sellaisia hankintoja varten, mihin oma palkka tai säästöt yksinään eivät riitä.
Voit saada lainaa vapaaseen käyttöösi 1000 eurosta jopa useisiin kymmeniin tuhansiin euroihin saakka ja tehdä Black Friday ostokset luotolla. Kun olet saanut hankittua kaiken tarvitsemasi, maksat lainaa takaisin kerran kuukaudessa sopivissa kuukausierissä. Näin olet saanut hyödynnettyä huomattavilla alennusprosenteilla olevat tarjoukset, mutta taloutesi ei horju, koska maksat luottoa takaisin erissä. Lainaa varten et tarvitse takaajia tai vakuuksia. Lainahakemuksen täyttämisen jälkeen laina maksetaan tilillesi jopa saman päivän aikana.
Black Friday suosituimmat tarjoukset
- Matkapuhelimet – iPhone 12 ja iPhone 13
- Älykellot
- Pelikonsoli
- Lautapelit
- Kirjat
- Langattomat kuulokkeet – Apple AirPods ja AirPods Pro
- Kannettavat tietokoneet: MacBookit, ja HP
- Urheiluvälineet: Lasketteluja -ja jääkiekkovarusteet, fitness
- Lelut: Interaktiiviset lelut, radio-ohjattavat autot ja legot
- Puhelin- ja sähköliittymätarjoukset
- Kuulokkeet: Bose ja Sony
- Robotti-imurit ja pesukoneet
- Matkatarjoukset
Black Friday päivän peruutus – ja palautusoikeudet
Black Friday päivien tarjouksia koskee samat peruutus- ja palautusoikeudet kuin mitkä tuotteissa on normaalistikin. Kun tuotteen tilaa verkkokaupasta EU:n sisältä on kuluttajalla 14 päivän peruutus- ja palautusoikeus. 14 päivän sisällä voi palauttaa ehjän, käyttämättömän tuotteen alkuperäisessä pakkauksessaan liikkeeseen, josta tavaran on ostanut. Osa verkkokaupoista tarjoaa ilmaisen palautuksen, mutta tämä ei ole pakollista. Kuluttaja saattaa joutua maksamaan itse palautuksesta aiheutuneet kulut. Verkkokaupat eivät ota vastaan tuotetta, jos sinetillä suljettu tuote on avattu, tuotetta on käytetty muutenkin kuin sovitustarkoitukseen tai tuote on tilattu omalla logolla. Ennen verkkokauppaostoksia kuluttajan on hyvä tutustua tarkemmin palautus- ja peruutusehtoihin verkkokaupan omilla sivuilla.
Tilaa ostokset verkosta
Ellei ostoskeskusten hulina ja jonot houkuttele, tee ostokset verkossa suoraan kotisohvaltasi. Tavaratalojen verkkokaupoista löytyy laaja valikoima lahjoja samoilla aleprosenteilla kuin kivijalkaupoista. Monet verkkokaupat tarjoavat myös ostoksiin ilmaisen toimituksen sekä myöhemmin käytettäviä alennuskoodeja. Netissä ostokset voi maksaa myös osamaksulla, mutta tutustu ennen osamaksun ottamista lainasopimuksen korkoon. Usein osamaksusopimuksissa on vakuudetonta kuluttajaluottoa korkeampi korko, koska osamaksujen korkoa ei säädellä samoin kuin kuluttajaluottojen korkoa. Vertaa lainat ennen shoppailua, niin tiedät, millainen rahoitus sinun kannattaa ottaa suurempii ostoksiin.
Varmalaina kilpailuttaa lainasi nopeasti
Jos tarvitset lainaa ostoksiin kannattaa sinun täyttää jo tänään Varmalainan maksuton lainahakemus. Kilpailutamme lainasi heti yli 25 pankin ja rahoituslaitoksen kesken. Saat lainatarjoukset hetkessä vertailtavaksi ja pääset valitsemaan itsellesi sopivan rahoitustuotteen. Hyväksyttyäsi lainatarjouksen saat valitsemaltasi pankilta tarkemman ohjeet lainasopimuksen allekirjoittamiseen, jonka jälkeen laina maksetaan heti tilillesi.
VarmaLainan kautta saat:
- lainaa ilman vakuuksia
- alkaen 4,1 % korolla
- 1000 – 60 000 euroa
- 1 – 15 vuoden maksuajalla
- lainan heti tilille.
Lainahakemuksen täyttäminen ja lainatarjousten vastaanottaminen ei maksa sinulle mitään eikä sido mihinkään. Pyydä riskittömät, henkilökohtaiset lainatarjoukset jo tänään.