Joustoluotto voi aiheuttaa odottamattomia kuluja

Odottamattomat kulut

Joustoluotto on yksi suomalaisen suosituimmista lainatuotteista heti kulutusluoton jälkeen. Joustoluoton myöntäjiä toimii netissä muutamia kymmeniä, joista osa on suuria kansainvälisiä pankkeja ja osa pienempiä rahoitusyhtiöitä. Ennen vuoden 2019 vakuudettomien lainojen korkokaton muutosta, suomessa toimi jopa lähes 100 lainapalvelua, joiden lainatuote oli jatkuva joustoluotto. Vuoden 2019 lakimuutos pakotti kuitenkin pienten pikavippien toimijoiden lopettamaan toimintansa kannattamattomana.

 

Joustoluotto voidaan myöntää monin eri ehdoin

Joustoluotossa on sen myöntäjästä riippuen varsin erilaisia lainaehtoja. Osa lainapalveluista tarjoaa omaa joustoluottoa ilman mitään kiinteitä kustannuksia.

Esimerkiksi suurin osa niistä lainapalveluista, jotka vuoden 2019 lakimuutoksen jälkeen lopettivat toimintansa, tarjosivat joustoluottoa jonka kulut kertyivät vain siitä summasta, joka oli nostettu käyttöön.

Osa pankeista kuitenkin perii joustoluotosta tilinhoitomaksua kuukausittain, oli joustoluottoa sitten käytetty tai ei.

Kuukausittainen tilinhoitomaksu voi joustoluoton tarjoajasta riippuen olla noin 1 – 15 euroa/kk. Tämä on varsin ikävä kulu varsinkin silloin, jos joustoluottoa ei ole edes tarvinnut käyttää.

Tilinhoitomaksun lisäksi muita joustoluottoon kuuluvia kuluja ovat avausmaksu, nostokulu, luoton korotusmaksu ja maksuaikataulun muutosmaksut.

Tämä on yksi syy siihen, miksi joustoluoton kilpailuttaminen on tärkeää suorittaa huolellisesti.

 

Joustoluotto antaa turvaa

Joustoluotto on hyvä valinta silloin, kun haluaa olla varma siitä, että tiukassakin paikassa pystyy hoitamaan oman taloutensa kunnialla. Monet hakevatkin joustoluoton ihan vain kaiken varalle, jotta he voivat nostaa luottoa heti jos tilanne sitä vaatii. Näissä tapauksissa onkin erittäin tärkeää tutustua joustoluoton hinnastoon ja varmistaa, että joustoluotosta ei kerry kuluja silloin kun sitä ei ole käytetty.

 

Voiko joustoluotto olla liian joustava?

Joustoluotto on nimensä mukaisesti joustava laina, jonka kuuluu elää asiakkaan elämäntilanteen mukaan.

Monet pankit ovat menneet tässä jopa ehkä liiankin pitkälle tarjotessaan joustoluottoa, jossa ei ole lainkaan lyhennyspakkoa. Näistä palveluista voi siis ottaa joustoluoton ja käyttää sitä omien tarpeiden mukaan, ilman että sitä olisi pakko lyhentää kuukausittain.

Näissä joustoluotoissa riittää kun maksaa kuukausittain kertyneet kulut ja korot. Nostettua pääomaa voi maksaa takaisin täysin oman halunsa mukaan.

Mielestämme tämän tyyppinen luotto on tavallaan hyvä, mutta myös huono.

Tämän tyyppisessä joustoluotossa on erittäin suuri vaara sille, että jos luottoraja on suuri, on myös kuukausittaiset korot ja kulut suuria.

Tämä voi helposti johtaa siihen, että rahat riittävät juuri ja juuri kuukausittaisiin korkoihin ja muihin kuluihin, eikä rahaa enää riittäisi lainkaan lainan lyhentämiseen.

VarmaLaina.fi
Logo