Onko lainan kustannukset liian suuret? – kilpailuta laina uudelleen

Maksatko lainasta liikaa?

Lainan ottamisen yhteydessä lainan kuluja ja korkoa ei tule aina niin tarkasti mietittyä- pääasia, että lainan saa, kun sitä tarvitsee. Vasta myöhemmin, kun lainaa on maksanut jo jonkin aikaa havahtuu miettimään, onkohan lainan kustannukset sittenkin liian suuret? Vastauksen kysymykseen saa ainoastaan kilpailuttamalla lainan uudelleen ja vertailemalla nykyistä lainaa lainatarjouksiin. Lainan kilpailutus paljastaa parhaiten erot lainojen hinnoissa ja sen, onko sinun nykyinen lainan kustannukset kallis, kun sitä vertaa muihin markkinoilla oleviin vastaaviin lainoihin. 

 

10 % korkokaton poistuminen voi vaikuttaa lainan kustannuksiin

Väliaikainen korkokatto ehti olla voimassa yli vuoden ajan ja jos tuona aikana on solminut lainasopimuksen, on päässyt nauttimaan alle 10 prosentin lainakorosta. Nyt kuitenkin väliaikainen korkokatto on päättynyt ja lainasopimuksen kanssa on palattu normaaliin vuonna 2019 asetettuun 20 % korkokattoon. Monelle kuluttajalle voi kuitenkin korkokaton poistuminen tulla yllätyksenä, mikä näkyy lainan koron nousuna. Näin ei toki automaattisesti käy jokaisen lainasopimuksen kohdalla, mutta jos lainasopimuksessa on maininta korkeammasta kuin 1o % nimelliskorosta, saattaa korko nousta maksimissaan 20 prosenttiin.

Jos näin käy ja laina tuntuu liian kalliilta, voit kilpailuttaa lainan uudelleen ja selvittää vertailun avulla, voisitko saada lainaa toisesta pankista tai rahoitusyhtiöstä edullisemmin.

 

Kalliilta tuntuva laina voi johtua monesta tekijästä

Usein tunne kalliista lainasta syntyy, kun eräpäivänä lainanlyhennys tekee tiukkaa. Lyhennyserän maksamisen jälkeen rahaa ei tunnu jäävän oikein mihinkään muuhun. Tämä voi johtua siitä, että lainan takaisinmaksuaika on mitoitettu liian lyhyeksi, jolloin myös kuukausierä on suhteellisen suuri. Tällöin voit ottaa yhteyttä lainanmyöntäjään ja selvittää, voisitko saada laina-aikaa pidemmäksi, jolloin lyhennyserä kuukautta kohtaa olisi pienempi.

Lainasi voi myös yksinkertaisesti olla liian kallis eli maksat liikaa kuluja ja korkoa. Asian hoitamiseksi ei ole oikein muuta vaihtoehtoa, kuin selvittää, voisiko lainan saada toisesta pankista tai rahoitusyhtiöstä alhaisemmalla korolla. Onneksi tähän tarkoitukseen ei tarvitse etsiä apua kaukaa, koska me Varmalaina- palvelussa olemme erikoistuneet juuri lainan kilpailuttamiseen. Jätettyäsi täyttämäsi hakemuksen me välitämme lainahakemuksen heti noin 25 lainantarjoajalle kilpailutettavaksi. Jo muutaman minuutin kuluttua saat ensimmäiset lainatarjoukset nähtäville ja pääset nopeasti vertailemaan nykyistä lainaasi lainatarjouksiin. Useiden käyttäjäkokemusten perusteella juuri lainan kilpailuttaminen on auttanut selvittämään, onko oma laina kallis vai sen hetkiseen markkinatilanteeseen varsin kilpailukykyinen?

Laina voi olla kallis myös siitä syystä, ettet ole joko koskaan tai pitkään aikaan kilpailuttanut lainaasi. Jos näin on päässyt käymään, et voi kuin arvailla maksatko lainastasi liikaa? Ainoa tapa selvittää asia on kilpailuttaa vanha laina uudelleen mahdollisimman monen eri lainantarjoajan välillä. Tämän voit hoitaa palvelumme kautta, kilpailutamme lainan jopa 25 pankin ja rahoitusyhtiön välillä.

Onko sinulla kaksi tai monta lainaa? Lainan kulut ja korko saattavat usean lainan maksamisen yhteydessä tuntua turhan kalliilta, kun jokaisesta erikseen otetusta lainasta kustannuksia kertyy moninkertaisesti. Yhdistämällä kaikki lainat yhteen voit jatkossa vähentää kuukaudessa kertyneitä kuluja huomattavasti. Kun haet yhdistelylainaa olemassa oleville lainoillesi (pikavippi, kulutusluotto, joustoluotto, luottokorttivelka yms.) voit jatkossa maksaa yhtä lainaa monen lainan sijaan ja säästää kuluissa ja korkomaksuissa.

 

Mihin asioihin lainavertailussa kannattaa kiinnittää huomiota?

Lainojen vertailussa kannattaa kiinnittää huomiota lainatarjousten todelliseen vuosikorkoon. Kyseinen prosenttiluku pitää sisällään lainan kokonaiskustannukset, joten on lainan edullisuutta mitattaessa varsin varteen otettava luku.

Lainan todellinen vuosikorko pitää sisällään:

  • Nimelliskoron
  • Käsittelykulut
  • Avausmaksun
  • Tilinhoitopalkkiot (kuukautta kohden)
  • Laskutuspalkkiot

Lainan vuosikorkoa ei kannata kuitenkaan verrata ystävän saamiin lainatarjouksiin, koska todelliseen vuosikorkoon vaikuttaa lainatyyppi sekä hakijan maksukyky ja muut tiedot. Myös haettavan lainan määrä vaikuttaa lainan todelliseen vuosikorkoon. Pienemmissä lainoissa vuosikorko on korkeampi ja suuremmissa lainoissa alhaisempi.

 

Miten kalliin lainan voi vaihtaa edullisempaan?

Kun lainavertailun avulla olet löytänyt uuden edullisemman rahoitusvaihtoehdon, on aika miettiä, miten vanha kallis laina maksetaan pois?

Se käy helposti.

Kun kilpailuta laina Varmalainassa, voit vaihtaa nykyisen lainan edullisempaan näin:

  • Täytä lainahakemus pyydetyillä tiedoilla
  • Lisäät hakemukseen nykyisen lainasi jäljellä olevan saldon ja valitsemasi laina-ajan
  • Odottelet lainatarjouksia ja vertaat vanhaa lainaasi uusiin vaihtoehtoihin
  • Jos lainatarjousten joukosta löytyy nykyistä lainaasi edullisempi vaihtoehto, hyväksy kyseinen tarjous
  • Allekirjoita uusi lainasopimus
  • Kun saat rahat tilille maksa vanha laina kokonaan pois
  • Jatkossa maksat edullisempaan lainaa ja voit miettiä, miten käytät lainanhoitokuluista syntyvän säästön.
VarmaLaina.fi
Logo