Lapselle säästäminen

Lapselle säästäminen

Säästäminen lapselle on pidemmällä ajanjaksolla aina viisas valinta. Säästöön laitettava rahasumma ei tarvitse olla suuri kuukautta kohden. Jo pienelläkin rahasummalla pystyy säästämään lapselle mukavan summan rahaa, kun tiedossa on että rahat siirtyvät lapsen käyttöön vasta vuosien päästä. Mitä aikaisemmin ja nopeammin aloitat lapselle säästämisen, sen suuremman pesämunan saat kasvatettua. 

Lapselle säästäminen, joka kuukausi tai merkkipäivinä

Lapselle voi avata oman säästötilin. Säästötili lapselle voi olla aikuisen omistama tili, johon hän siirtää rahaa esimerkiksi merkkipäivinä, säännöllisesti tai tarpeen tullen. Lapselle voi myös avata pankin kautta oman säästötilin, mikä tapahtuu niin, että pankki tarvitsee lapsen henkilötunnuksen, kuvallisen henkilökortin (tai passin) sekä molempien huoltajien suostumuksen tilin avaamiseen. Alaikäisen lapsen kohdalla tilin käyttöoikeudet eivät kuitenkaan siirry lapselle, vaan tilin oikeudet ovat lapsen huoltajilla. Lapselle on kuitenkin syytä kertoa, että hänelle on kyseinen tili avattu ja tilin hallinta siirtyy hänelle täysi-ikäisyydestä lähtien.

Eri ohjeistukset kannattaa katsoa pankin sivuilta. Esimerkiksi Nordea ja Aktia antaa hyviä vinkkejä ja ohjeita lapselle säästämiseen sekä tilin avaamiseen.

Lapselle säästäminen voi tapahtua tilille myös, joka kuukausi automaattisesti. Huoltaja voi määrittää millaisen summan hän haluaa lapsen tilille siirtää kuukausittain. Summa voi olla muutamasta kympistä esimerkiksi 100 euroon.

Lahjarahojen säästämisen lisäksi osa huoltajista laittaa koko lapsilisän säästöön lapsen myöhäisempää käyttöä varten. Kaikissa perheissä tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, jos lapsia on useampi ja perheen rahatilanne on heikko. Lapsilisästä voi kuitenkin laittaa osan säästöön lapselle. Lapsilisä on vuonna 2020 ensimmäisestä lapsesta 94,88 €, toisesta lapsesta 104,84 € ja kolmannesta lapsesta 133,79 €. Neljännestä lapsesta maksettava lapsilisä on 163,24 € ja ja viidennestä sekä jokaisesta seuraavasta lapsesta 182,69 euroa. Lapsilisää maksetaan siihen saakka kunnes lapsi täyttää 17 vuotta (kela.fi lapsilisä – määrä ja maksaminen).

 

Säästökohde motivoi säästämään lapselle

Monia vanhempia motivoi säästämään lapselle, kun mietittynä on jokin suurempi hankinta tulevaisuudessa.

Nordea teetti aiheeseen liittyen huoltajille kyselytutkimuksen, missä kysyttiin “säästätkö lapselle jotain tiettyä tarkoituista varten?”

Kyselyyn vastanneista 20 % kertoi säästävänsä lapselle ajokorttia varten, 9 % kertoi haluavansa säästää lapselle hänen ensiasuntoon, 6 % halusi säästää ensimmäisen auton ostoon lapselle ja 3 % lapsen matkakassaa varten.

Lähde: Nordean kyselytutkimus

Suositeltavaa on kuitenkin aina kertoa lapselle, jos huoltajat ovat päättäneet valmiiksi jo säästökohteen. Lapsella voi olla tähän asiaan oma mielipide ja aina hyvää tarkoittavat ajatukset vanhempien kohdalla eivät kohtaa lapsen tulevaisuuden suunnitelmien kanssa. Huoltajien on myös syytä varautua, että lapsen tai nuoren suunnitelmat muuttuvat elämän varrella.

 

Opeta lapsi käyttämään rahaa oikein jo pienestä saakka

Osalle vanhemmista voi säästämisen aikana tulla mieleen, osaako lapsi aikuisena käyttää säästössä olevat rahat oikein?

Asia kannattaa ottaa lapsen kanssa puheeksi useampaan kertaan vuosien saatossa. Rahankäyttöä tulee myös opettaa lapselle jo pienestä pitäen.

Lapsen tulee ymmärtää, miten rahaa tienataan ja mihin kaikkeen kuukausittain tuleva palkka täytyy riittää. Lapselle on hyvä antaa myös vastuuta oman rahan käytöstä antamalla hänelle, joka kuukausi hieman rahaa, joka tulee riittää tiettyihin asioihin. Lapselle kannattaa antaa myös kotitöitä millä hän tienaa omat käyttörahansa.

VarmaLaina.fi