Pienituloisen voi olla vaikea saada lainaa, koska lainahakemuksen yhteydessä lainantarjoaja kiinnittää huomiota hakijan tulotietoihin. Jos tulot ovat hyvin pienet, voi hakijan olla vaikea saada lainaa, mutta ei toki täysin mahdotonta. Lainaa pienituloiselle voidaan myöntää, jos tulot ovat säännölliset.
Usein juuri vähätuloinen kaipasi ylimääräistä rahaa, kun omat tulot eivät yksin riitä kattamaan kaikkia menoja. Lainan ottaminen ei koskaan poista kroonista rahapulaa, mutta jos lainalle on tarvetta akuutissa rahapulmassa, voi lainan ottaminen olla paikallaan. Pienituloisen on kuitenkin erityisen tärkeää laskea myös itse, millaiseen lainasummaan hänellä on varaa, jotta lainan takaisinmaksu sujuisi ilman ongelmia. Pienikin taloudellinen takapakki voi suistaa vähätuloisen taloudenhallinnan väärälle raiteelle, eikä lainan kuukausierien maksu onnistukaan toivotulla tavalla.
Lainaa pienillä tuloilla – Tulojen ja menojen tasapaino
Varsinkin pienituloisen on syytä selvittää, mikä on lainan korko tai lainan kuukausierä tarvittavalle lainasummalle. Vähätuloisella ei ole niin paljon liikkumavaraa tuloissa, että talous kestäisi suuret heilahtelut. Jo muutaman kymmenen euron muutos taloudessa, voi johtaa siihen ettei pienituloinen voi maksaa ajallaan lainanlyhennystä. Usein lainantarjoajat joustavat 1 – 2 kuukauden ajan lainan takaisinmaksun kanssa, mutta jos lyhennykset ovat jatkuvasti myöhässä tai niitä ei pystytä maksamaan ajallaan, johtaa se maksuvaikeuksiin ja pahimmassa tapauksessa maksuhäiriömerkintään. Pienituloisen ei kuitenkaan ole syytä pelätä lainanottamista, mutta on hyvä tunnistaa riskit, jotka liittyvät aina lainaamiseen oli tulot pienet tai suuret.
Myös hyvätuloinen voi joutua lainan takaisinmaksun kanssa ongelmiin. Yleensä, mitä paremmat tulot ovat, sen enemmän lainaa voidaan myöntää ja ajatellaan ettei lainan takaisinmaksun kanssa jouduta vaikeuksiin, koska tulot ovat korkeat. Mutta yhtälailla hyvätuloinen voi joutua maksuvaikeuksiin, jos lainaa on yksinkertaisesti liikaa tuloihin nähden. Lyhyesti sanottuna tulojen ja menojen tasapaino eli maksuvara on oleellisempaa lainan ottamisessa kuin pelkkien tulojen tuijottaminen.
Maksuvaran laskemisen avulla pystyy selvittämään hyvin, minkä verran rahaa jää käyttöön pakollisten menojen jälkeen. Tästä summasta pystyy itse parhaiten päättelemään, minkä summan on valmis laittamaan esimerkiksi lainanlyhennykseen kuukausittain.
Esimerkkilaskelma maksuvaran laskemisesta:
Nettopalkka/ tulot kuukaudessa | 1500 € |
Menot kuukaudessa | |
Vakuutusmaksut | 130 € |
Yhtiövastike | 180 € |
Ruoka, vaatteet, harrastukset, parturi | 500 € |
Matkakulut | 120 € |
Asumiskulut (sähkö,vesi,muut) | 200€ |
Maksuvara | 370 € |
Laskelma on arvio tuloista ja menoista. Maksuvaraan vaikuttaa perheen koko sekä mahdolliset sosiaalietuudet. Laske oma maksuvarasi niin näet, ovatko tulosi ja menosi tasapainossa.
Lainalaskurin avulla selvität, minkä verran lainaa kannattaa ottaa
Lainalaskurin avulla on helppo hahmottaa, minkä verran oma talous kestää lainan takaisinmaksamista. Lainalaskuriin syötetään tarvittava lainasumma, laina-aika sekä arvio lainan korosta. Laskuri laskee reaaliaikaisesti lainalle kuukausierän ja lainan kokonaiskustannukset. Lainasummaa ja maksuaikaa voi muuttaa laskelmien aikana. Esimerkiksi 2000 € lainasta yhden vuoden maksuajalla tulee maksaa arviolta kuukausierää 170 €, mutta jos edellä mainitulle lainasummalle valitaankin maksuajaksi kaksi vuotta pienenee lainan kuukausierä noin 90 euroon. On siis aina hyvä laskea suuntaa antava arvio lainan kuukausierästä ja kuluista ennen kuin hakee lainaa. Toki lainalaskurin antamat lukemat ovat arvioita ja lopulliseen henkilökohtaiseen lainatarjoukseesi vaikuttaa tulosi, haettu lainasumma, mahdolliset vakuudet ja nykyiset velat, mutta laskurilla pystyt hahmottamaan paremmin, miten korko, kulut ja laina-aika vaikuttaa lainaan.
Pienituloiselle lainaa lainanhakuehtojen perusteella
On vaikea yksiselitteisesti sanoa, voiko pienituloinen saada lainaa. Lopulliseen lainapäätökseen vaikuttaa tulojen säännöllisyys, työsuhde, nykyiset velat, perheen koko, asumismuoto, siviilisääty sekä haettava lainasumma. Lainaa pienillä tuloilla voi hyvinkin saada, jos talous on tasapainossa eikä hakijalla ole juurikaan aikaisempaa velkaa. Selkein tapa selvittää asia, on kilpailuttaa laina VarmaLainan kautta, koska lainahakemuksen täyttäminen tai lainatarjousten vastaanottaminen ei maksa sinulle mitään eikä velvoita ottamaan lainaa ellei sopivaa lainatarjousta voida sinulle tarjota. Jokainen lainan kilpailutuksessa mukana oleva pankki ja rahoituslaitos tekee sinulle henkilökohtaisen riskikartoituksen, jonka perusteella he jättävät oman lainatarjouksensa.
Lainaa pienillä tuloilla yhdessä toisen lainanhakijan kanssa
Pienituloisen voi olla paremmat mahdollisuudet saada lainaa, jos hän hakee sitä yhdessä rinnakkaishakijan kanssa. Yhteisvastuullinen lainanhakija voi olla esimerkiksi avo- tai aviopuoliso, ystävä tai sukulainen. Kun lainaa haetaan yhdessä toisen hakijan kanssa tarkistavat lainantarjoajat molempien osapuolien tulot sekä tiedot. Yhteisvastuullisen lainanhakijan kanssa pienituloisen lainansaantimahdollisuudet paranevat, koska pankkien näkökulmasta riskiluokitus pienenee. Pankit voivat myöntää lainaa pienillä tuloilla enemmän ja paremmilla lainaehdoilla yhdessä yhteisvastuullisen lainanhakijan kanssa.
Pienituloisen kannattaa kilpailuttaa laina
Pientuloisen kannattaa kilpailuttaa laina, koska jättämäsi lainahakemus kilpailutetaan hetkessä yli 25 pankin ja rahoituslaitoksen kesken. Lainantarjoajat kilpailevat keskenään ja jokainen kilpailutuksessa mukana oleva luotonmyöntäjä pyrkii tekemään lainanhakijalle parhaan lainatarjouksen. On selvää, että lainahakija vertaa lainoja lainan koron sekä lainaehtojen perusteella, joten kiinnittääkseen lainahakijan huomion todellisen vuosikoron tulee olla lainassa alhainen ja lainaehtojen joustavat. Pienituloisen kannattaa etsiä lainaa pienellä korolla, jotta lainakustannukset voi karsia niin pieneksi kuin mahdollista. Lainan kilpailuttamisen avulla tämä onnistuu nopeasti ja helposti.
Kilpailuta laina VarmaLaina – palvelun kautta maksutta niin välitämme lainahakemuksesi kilpailutettavaksi. Jo muutaman minuutin kuluttua saat lainatarjoukset tarkempaan vertailuun ja pääset tarkastelemaan lainoja korkokulujen, kuukausierien ja lainatuotteiden perusteella. Kilpailutuksessa on useita pankkeja ja rahoituslaitoksia Suomesta sekä toimijoita ulkomailta. Lainatuotteet, jotka kilpailutetaan ovat kulutusluotto, pikavippi, joustoluotto sekä pankkilaina. Lainatarjouksia voi tulla vertailtavaksesi vain muutama ja useampi – henkilökohtaisten tarjousten määrä riippuu tuloistasi, haetusta lainasummasta sekä muista lainanhakukriteereistä.
Voit kilpailuttaa VarmaLaina-palvelussa lainasi, jos
- olet vähintään 18 vuotta täyttänyt henkilö
- sinulla on Suomen kansalaisuus tai asut pysyvästi Suomessa
- sinulla on säännölliset tulot palkkatyöstä tai eläkkeestä
- sinulla on puhtaat luottotiedot (ei maksuhäiriömerkintöjä).