Asuntolainan kilpailutus
Asuntolainan kilpailuttaminen
Oman asunnon ostaminen on tärkeä hetki. Asuntolaina taas on vastaavasti yleensä suurimpia lainapäätöksiä, joita tehdään, joten asuntolainan kilpailuttaminen ja päätös halutaan tehdä rauhassa. Keskimäärin asuntolainaa otetaan 100 000 – 200 000 euroa ja laina-aika on noin 20 – 25 vuotta. Pitkän asuntolainan maksuajan johdosta asuntolainan kulut ja lainan korko nousevat helposti kymmeniin tuhansiin euroihin. Tästä syystä asuntolainan kilpailuttaminen mielletään taloudellisesti järkeväksi, koska sillä tavoin voi helposti saada kokonaiskustannuksiltaan tuhansia euroja halvemman asuntolainan, kunhan kilpailuttamisen tekee huolellisesti.
Monet lainanhakijoista vain valitettavasti tekevät sen virheen, että asuntolaina haetaan sen kummemmin ajattelematta suoraan siitä pankista, jonka kautta hoidetaan muutkin päivittäiset raha-asiat. Tosiasia kuitenkin on, että näin päätyy melko varmasti maksamaan liikaa korkoja ja kuluja asuntolainasta. Vaikka pankkia ei haluaisikaan vaihtaa, voi oman pankin lainaehtoja saada neuvoteltua paremmaksi, kun voi kertoa saaneensa paremman tarjouksen toisesta pankista. Usein oma asiointipankki haluaa ainakin pyrkiä tekemään asiakkaalleen paremman vastatarjouksen. Tilanteesta hyötyvät näin molemmat osapuolet – pankki ja lainanhakija, kun asiointi voi edelleen jatkua tutussa pankissa. Pankeille on tärkeää tyytyväiset asiakkaat, joten asuntolainan kilpailuttamista voi pitää hyvänä valttikorttina, kun haluaa neuvotella asuntolainaan pienen marginaalin ja joustavat lainaehdot.
Mitä suuremmasta lainasummasta on kyse, sen tärkeämpää on lainan kilpailuttaminen usean eri lainantarjoajan välillä. Erot kuluissa ja koroissa voivat olla merkittävät, mutta tämän saa selville vain ja ainoastaan kilpailuttamalla lainan useiden pankkien ja rahoitusyhtiöiden kesken. Kerromme tällä sivulla vinkkejä ja neuvoja asuntolainan kilpailutukseen netissä ja mitä siinä kannattaa ottaa huomioon.
Miten asuntolaina kilpailutetaan?
Vaikka asuntolainan kilpailutus netissä on yleistynyt, on suosittu tapa silti perinteisesti käydä paikan päällä pankissa neuvottelemassa asuntolainasta. Hyöty tässä on se, että virkailijan kanssa on helppo käydä asiat yksityiskohtaisesti läpi ja saa selvitettyä heti kaikki tarvittavat asiat. Kuitenkin monissa neuvotteluissa käyminen on aikaa vievää, joten aikaa pankkilainaneuvotteluun kannattaa varata reilusti.
Asuntolainan hakemiseen kannattaa valmistautua etukäteen selvittämällä omat tulot, menot sekä mahdollisesti nykyiset lainat. Näin säästää huomattavasti aikaa, koska lainan käsittely alkaa pankin kanssa aina siitä, että mietitään millaiseen lainaan sinulla on varaa? Onko lainalle tarvittavat vakuudet sekä omarahoitusosuus?
Asuntolainan kilpailutus netissä onnistuu myös todella helposti. Se on helppo tapa saada lainan kilpailuttaminen käyntiin, eikä siihen tarvitse varata edes paljoa aikaa. Kun asuntolainaa hakee sähköisellä hakemuksella, ei lomakkeen täyttämisen ajankohdalla ole väliä ja saat rauhassa selvittää haettavan lainasumman.
Asuntolainan kilpailutus netissä
Kilpailuttamisen netissä voi tehdä koska tahansa helposti ja nopeasti – silloin sinun ei tarvitse varailla aikoja tapaamisiin moniin eri pankkiin.
Etua Oy on tehnyt lainan kilpailuttamisesta yksinkertaista. Riittää, kun täytät yhden hakemuksen heidän verkkosivuilla, niin saat useita asuntolainatarjouksia joko sähköpostiisi tai puhelimitse. Heidän palvelu on kuluttajille täysin maksuton. Tavoitat siis monta pankkia nopeasti sen sijaan, että joutuisit varaamaan aikoja tapaamisiin ja käymään jokaisen kanssa samat asiat läpi. Etua on palvellut jo tuhansia suomalaisia erilaisten lainojen kilpailuttamisessa ja parhaiden lainojen löytämisessä.
Asuntolainan kilpailuttaminen pankissa
Jotkut haluavat nykyisin valita kuitenkin henkilökohtaisen neuvottelun pankissa virkailijan kanssa, sen sijaan että hoitaisi asian netin välityksellä.
Tässä kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat asiat:
- Käy mahdollisimman useassa pankissa. Mitä useamman asuntolainatarjouksen saat, sitä edullisempaa lainaa sinulla on mahdollisuus saada. Älä koskaan hyväksy ensimmäistä saamaasi tarjousta. Kilpailuta asuntolaina Nordea pankissa, S-pankissa, Osuuspankissa, Säästöpankissa sekä POP Pankissa.
- Tutustu ajoissa etukäteen asuntolainoihin, jotta oikeiden kysymysten kysyminen on helpompaa. On tärkeää ottaa selvää ainakin lainan lyhennystavasta, viitekorosta, asuntolainan marginaalista ja mahdollisesta asuntolainan korkokatosta.
- Pidä mukanasi kaikki tarvittavat asiakirjat, kuten tiedot varallisuudesta, tuloistasi ja muista mahdollisista veloista. Näitä tulet tarvitsemaan lähes poikkeuksetta joka pankissa, jossa vierailet. Tällä tavoin myös nopeutat lainaprosessia ja saat asuntolaina vertailtavaksi nopeammalla aikataululla.
- Kun saat lainatarjouksia, vertaile lainoja kaikessa rauhassa. Mikäli itse et ole varma, mitä tarjouksista kannattaa ottaa huomioon, suosittelemme kysymään apua joltain, joka tuntee talousasiat paremmin. Pelkän koron lisäksi on hyvä ottaa huomioon avausmaksu, tilinhoitomaksu ja laskutusmaksut. Nämä voivat nopeasti nostaa lainan kokonaiskustannuksia lainan koron lisäksi. Ota myös selvää, onko lainaan mahdollista saada myöhemmin taloudellisen tilanteen niin vaatiessa esimerkiksi maksu- tai lyhennysvapaata.
- Kun sinulla on lainatarjouksia, voit käydä valitsemissasi pankeissa myös uudestaan ja kertoa neuvotteluissa, että olet saanut paremman tarjouksen ja katsoa, voiko toinen pankki antaa vielä edullisemman tarjouksen. Näin saat pankit kilpailemaan kovemmin keskenään, joka saattaa johtaa entistä halvempaan asuntolainaan.
Vanhan asuntolainan kilpailuttaminen
Mikäli sinulla on vanha asuntolaina joka on haettu vuosia sitten, on hyvin mahdollista että saat nykyisin lainan edullisemmalla lainakorolla. Lainamarkkinat elävät jatkuvasti, joten kauan sitten haettu laina ei välttämättä ole kovin kilpailukykyinen, kun vertaa lainan ehtoja ja korkoa nykyisiin vaihtoehtoihin ja lainojen hinnoitteluihin.
Olemme saaneet useita kysymyksiä asuntolainan kilpailuttamiseen liittyen ja tässä niiden yleisimmät aiheet:
- Neuvottele sen pankin kanssa, jossa nykyinen asuntolaina on. Voit yrittää neuvotella lainan nykyistä marginaalia alemmas vetoamalla nykyisen korkotason alhaisuuteen.
- Pyydä tarjous muilta pankeilta. Mikäli nykyinen pankkisi ei ole halukas neuvottelemaan lainaasi uudelleen, on sinulla täysi oikeus pyytää tarjouksia muista pankeista. Tämän jälkeen voit halutessasi vaihtaa pankkia tai kokeilla neuvotella oman pankkisi kanssa uudestaan nyt, kun sinulla on näyttää että olet saanut parempia tarjouksia. Viimeistään tässä tilanteessa pankin neuvotteluhalukkuus kasvaa huomattavasti.
- Kilpailuta laina netissä. Tavoitat useita pankkeja yhdellä hakemuksella, eikä sinun tarvitse käydä pyytämässä tarjouksia paikan päällä erikseen jokaisessa pankissa.
Asuntolainan kilpailuttamisen yhteydessä kannattaa myös miettiä uuden lainan takaisinmaksuajan pidentämistä. Pidentämällä laina-aikaasi esimerkiksi viidellä vuodella, voit pitää kuukausittaiset kulusi ennallaan, mutta samalla laittaa osan summasta säästöön. Näin sinulla voi laina-ajan jälkeen oma asunto, sekä mukavasti tuottava sijoituspääoma. Laina-aikana säästäminen voi osalle asuntovelallisista olla hyvä ratkaisu.
Etua.fi auttaa lainojen kilpailuttamisessa
Etua.fi on Suomen yksi ensimmäisiä lainojen kilpailutuspalveluista. Heidän avulla voit helposti kilpailuttaa muiden lainojen lisäksi myös asuntolainat.
He ovat toimineet Suomen markkinoilla jo vuodesta 2008 ja ovatkin pitäneet paikkansa suosituimpien palveluiden joukossa siitä lähtien.
Palvelun käyttö on kuluttajille täysin ilmaista ja yhdellä hakemuksella tavoittaa nopeasti useita pankkeja.
Nyt sinun ei siis tarvitse varata aikoja erikseen moniin pankkeihin ja käydä neuvottelemassa samoja asioita moneen kertaan, kun voit antaa Etua.fi:n hoitaa homman puolestasi.
Saat lainatarjouksia nopeasti, joita pääset vertailemaan rauhassa ja valitsemaan niistä parhaan. Toki voit myös tarjousten saamisen jälkeen neuvotella eri pankkien kanssa vielä henkilökohtaisesti, mikäli niin haluat.
Klikkaa viereistä banneria ja aloita asuntolainan kilpailutus jo tänään.
Kuinka monta pankkia lainan kilpailutuksessa on mukana?
Maksuttoman lainahahakemuksen täyttämällä lainanhakija tavoittaa jopa 30 pankkia ja rahoitusyhtiötä. VarmaLaina.fi pyytää lainatarjoukset monelta suomalaiselta pankilta sekä Suomessa toimivalta lainantarjoajalta. Lainatarjousten määrä vaihtelee asiakkaan tietojen, maksukyvyn sekä pankin lainanmyönnön perusteella.
Miksi asuntolaina kannattaa kilpailuttaa?
Asuntolainan kilpailuttaminen monen eri lainantarjoajan välillä varmistaa, että saat mahdollisimman kilpailukykyiset lainatarjouksen vertailtavaksi. Jokainen kilpailutuksessa mukana oleva pankki ja rahoitusyhtiö pyrkii tarjoamaan lainaa alhaisella korolla, jotta tarjous olisi lainanhakijalle sopiva. Lainaa kannattaa hakea toisen yhteisvastuullisen hakijan kanssa, koska tällöin lainantarjoajan luottotappioriski pienenee ja he voivat tarjota asuntolainaa edullisemmalla korkotasolla.
Tarvitaanko asuntolainaan vakuuksia tai henkilötakausta?
Usein asuntolainan vakuutena toimii ostettu asunto, jonka vakuusarvo on noin 70 prosenttia asunnon arvosta. Loppuosalle tarvitaan yleensä lisävakuuksia, joka voi olla valtion takaus, henkilötakaus, rahatalletus tai muu omaisuus esimerkiksi kesämökki.
Mitkä ovat asuntolainan saannin edellytykset?
Hakijan tulee olla vähintään 18 vuotta täyttänyt Suomen kansalainen, jolla on puhtaat luottotiedot sekä riittävä maksukyky. Hakija voi olla työssä käyvä tai eläkeläinen, mutta hänellä tulee olla säännölliset tulot. Hakijalla ei saa olla tiedoissaan maksuhäiriömerkintää.
Tavoitat yhdellä hakemuksella jopa yli 30 eri pankkia ja rahoituslaitosta.
Me kilpailutamme pankit puolestasi – täysin ilmaiseksi!